Kattosillat

 

Toimitamme kattosillat ja halutessasi saat myös asennuksen

Useat tarkastuskäynnit ja katon huoltotyöt edellyttävät turvallista liikkumista katolla. Kattosillan avulla esimerkiksi nuohooja pääsee kätevästi ja turvallisesti työpisteeseensä.

Määräysten mukaan kattosilta on oltava yli kaksikerroksisessa rakennuksessa, jos katon jyrkkyys on enemmän kuin 1 : 8. Suositeltavaa tälläinen huoltosilta olisi muuallakin. Meillä on pitkä kokemus kattosiltojen asennustöistä. Samaten kokemuksesta voimme sanoa kattosiltojen lisäävän tarkastuskäyntien turvallisuutta ja toimivan hyvinä työtasoina niin tarvikkeille kuin työkaluille huoltotöiden yhteydessä.

kattosillat


Turvallisesti jyrkälläkin katolla

Kattosillan kiinnityksessä käytetään kattokiinnikkeiden lisäksi kaltevuuden säätölevyjä, joiden avulla asennustyö onnistuu kaikille kattokaltevuuksille. Kattosilta pitäisi sijoittaa katolle siten, että sillalta olisi välitön yhteys seinä- tai lapetikkaille. Teräksiset huoltosillat eivät talvellakaan juuri kerää lunta, joten ylimääräistä kuormaa ei synny.

Kattosiltoihin voidaan tarvittaessa asentaa erillisiä kiinnityspisteitä tai vaakakiskojärjestelmiä, joihin katolla työskentelevä henkilö voi kiinnittää turvaköysiä tai -valjaita. Myös turvakaiteiden asentaminen on mahdollista. Lisätietoja voit kysyä meiltä.


Kotimaista laatua

Yrityksellämme on yhteistyökumppaneina useita alan johtavia tarviketoimittajia, joiden valikoimista löytyy laadukkaat tuotteet kaikille katetyypeille. Kattosiltamme valmistetaan kuumasinkitystä teräksestä ja ne ovat erittäin tukevia ja kestävät hyvin Suomen vaativissa sääoloissa. Tuotteet ovat CE-merkittyjä. Ne ovat pulverimaalattuja ja värivaihtoehtoja löytyy runsaasti.

Kattosillan rungon vakiopituus on 3 metriä ja niitä voi tarpeen mukaan asentaa peräkkäin pitkiäkin matkoja. Rungot asettuvat limittäin toistensa päälle ja ne kiinnitetään toisiinsa pultein. Kiinnikkeiden etäisyys saa olla maksimissaan 120 cm mutta suositeltava kiinnitysväli on noin 100cm.

Olemme viime vuosina vaihtaneet useita vanhoja puisia kattosiltoja uusiin teräksisiin niin omakoti- kuin kerrostaloissa. Puurakenteisten kattosiltojen heikkouksia lahoamisen ohella ovat liukkaus ja kosteana myös paino sekä lumien kinostuminen.

Mika Vilkki
p. 050 5957047

Sähköposti
mika@rakennuspeltivilkki.fi

Kysy lisää tai pyydä tarjous

RakennusPelti Vilkki Oy

Toimitilat:
Tattarisuo
00770 Helsinki
 
Postiosoite:
Tähkä 2
04400 Järvenpää

Y-tunnus
2345350-4

Copyright 2010-2017 © RakennusPelti Vilkki Oy